sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ensi-ilta lähenee - The premiere is soon

 

Pääsin seuraamaan perjantaina baletin harjoituksia ja näin jo osan puvuista lavalla. Paljon on vielä työn alla. Itse valmistan kuvan mukaisia korsettityylisiä yläosia. Koristejalokivinauhat ja hakaset ommellaan kaikki käsin. Sormenpäät ovat ahavoituneet ja kovettuneet neulanpistoista. Sormustin on ihan hyvä tässä työssä, kun sitä oppii vain käyttämään:)



Kankaat ovat hyvin koristeellisia ja värikkäitä, koska niiden täytyy näkyä ja loistaa lavalla. Paljon on kultaa ja kimallusta, paljetteja, koristejalokiviä ja pitsejä.



Yläosan kangas on kokonaan tuettu palttinalla. Pääntielle leikattiin ja ommeltiin vinotukinauhaa. Taakse nauhakujaan ommeltiin lisäksi nyörit. Olalle laitettiin kuminauhaa, koska asun tuli joustaa, ei kiristää,  tanssiessa ja erilaisissa nostoissa.  Saumanvarat käännetään usein toiselle sivulle. Jos tanssija on herkkä iholtaan, joudun avatut saumat myös kääntämään sivulle tai ompelemaan metallikoristeisen kankaan päälle toisen kankaan, ettei se hierrä tanssiessa. Takana on luutuenta ja hakaskiinnitys. Muutoksia tehdään joka sovituksen jälkeen...




Jokainen asuste valmistetaan mittojen mukaan tietylle tanssijalle. Usein asustetta käytetään vain tässä baletissa ja sitten se viedään Oopperan varastoon. Estonia -oopperalla on kaupungilla useita eri varastoja. Tämä puku on valmistettu Voogandille ja Bajadeeri -balettiin.


Yläosaan ommellaan sitten alla olevan mukainen hame, joka on ollut juuri sovituksessa ja vielä keskeneräinen. Harjoitusta varten hame ommeltiin yläosaan harsimalla se jättäen siihen sopivan verran liikkuvuutta.


Näiden teko jatkuu ainakin vielä huomisen... Työt eivät varmasti lopu.

Kun kaikki asusteet ovat saatu valmiiksi, sitten alkaa korjaus- ja muutostyöt:)

Bajadeeri - La Bayadère, ballet





Aloitin Estonia -oopperassa kuukauden työharjoittelun. Puvustamo valmistautuu parhaillaan Bajadeeri -baletin ensi-iltaan kovasti töitä tehden. Ensi-ilta on 16.5. ja paljon on vielä tehtävää, sovituksia ja sovituskorjauksia. Työn alla on mm. nelisenkymmentä tyllihametta yläosineen (kuva). Jokaisessa hameessa on 12 m tylliä 11 kerrosta. Helma  on leikattu käsin sahalaitaiseksi, jotta vaikutelma olisi mahdollisimman pehmeä.





Oopperassa on eri puvustamot naisille ja miehille. Itse työskentelen ompelutiimissä, jossa valmistetaan naisten asuja näytöksiin. Oopperassa on myös erillinen kenkäosasto ja modistit, jotka tekevät päähineitä ja hattuja sekä oma värjäämö kankaille. Tärkeää osaa näyttelee myös lavastusosasto, jossa suunnitellaan ja valmistetaan kaikki oopperan huimat lavasteet.



Bajadeer -baletin taiteellisesta koreografiasta vastaa englantilainen Peter Docherty. Luonnoskuvien pohjalta lähdetään suunnittelemaan ja valmistamaan pukuja. Pukujen täytyy toimia vaativissakin nostoissa. Tämä tuo haasteita myös asusteen toteutukseen.

 
La Bayadère eli Bajadeeri (Temppelitanssijatar, ven. Баядерка, Bajaderka) on baletti, jonka koreografian on tehnyt Marius Petipa ja musiikin säveltänyt Ludwig Minkus. Baletin esitti ensimmäisen kerran Mariinski-teatterin baletti Pietarissa, Venäjällä, 4. helmikuuta 1877. Bajadeerin kuuluisimpia kohtauksia ovat muun muassa Varjojen valtakunta (engl. The Kingdom of the Shades), pronssijumalan tanssi (engl. Dance of the Golden Idol), Nikiyan kuolema ja viimeisen näytöksen Grand pas d'action.

Juoni:
Bajadeeri sijoittuu tarunomaiseen Intiaan. Baletti kertoo temppelitanssijattaresta eli bajadeerista Nikiyasta, joka rakastuu sotasankari Soloriin. Nikiya ja Solor vannovat toisilleen rakkaudenvalan, mutta radza eli hallitsija haluaa tyttärensä Gamzattin menevän naimisiin Solorin kanssa. Papiston ylibramiini, joka on itse rakastunut Nikiyaan, paljastaa radzalle Solorin ja Nikiyan rakkauden. Gamzatti ja radza päättävät, että tanssijattaren on kuoltava. Nikiyan tanssiessa Solorin ja Gamzattin kihlajaisissa hänelle annetaan kukkakori, jonka sisällä oleva myrkkykäärme puree Nikiyaa. Ylibramiini tarjoaa naiselle vastamyrkkyä, mutta Nikiya valitsee mieluummin kuoleman.
Nikiyan kuoleman jälkeen Solor näkee rakastetustaan näyn Varjojen valtakunnassa, ja uuden näyn hääseremonian aikana. Jumalat, jotka ovat suuttuneet tanssijattaren murhasta, rankaisevat hääväkeä tuhoamalla temppelin. Kaikki temppelissä olevat henkilöt kuolevat, ja baletin viimeisessä kohtauksessa Nikiyan ja Solorin henget ovat ikuisen rakkauden jälleen yhdistämiä.



Puvustamo on jokaisen pikku tytön ja isommankin unelma paikka koristeellisine asuineen, tylliunelmineen, koristenauhoineen, itämaisine asuineen. Täällä pääsee toteuttamaan fantasioita, vaikka usein ompelijan työ on yhtä purkamista ja uudelleen ompelemista kerta toisensa jälkeen.




Kun sitten pääsee katsomaan ensiesitystä, niin sitten kova uurastus palkitaan...

Lähteet: wikipedia